königin elisabeth herzberge gefäßchirurgie Sisäänrakentuneet sarjakuvahahmot: hajuhavaintoja Metallican hittiputkesta Helsingissä

elde suzeni işi yapılışı Metallica – Hartwall-areena 9.5.2018

Kuva: Mikko Pylkkö

lääke kissan ripuliin Helatorstain aatto. Partavesi ja olut lemuaa Pasilan umpitäydessä jalankulkuputkessa, kun keski-iän tavoittaneet miehet ovat lähteneet joukolla rokkaamaan. Jollakin on bleiserin alla kulahtanut Sad But True -aiheinen paita. Metallica ei ole enää aikoihin ollut vain rankimpien kovisten bändi. Hartwall-areenan pihalla selviää lopulta hyvin, kuinka San Franciscon nelikko on sukeltanut syvälle suomalaisten sukupolvien sydämiin. Kokonaisia perheitä on saapunut tonteille ja jonottamista rakastava kansa käyttäytyy mainiosti. Moni hymyilee odottavaisesti.

crémeux framboise recette Kun pääsen paikalleni, on norjalainen Kvelertak täydessä vauhdissa. En ymmärrä kuulemastani mitään. Paidaton laulaja näyttää rajulta, hän moshaa kompulsiivisesti ja muistuttaa bändistään eniten rokkaria. Parinkymmenen minuutin setti loppuu vaimeisiin suosionosoituksiin. Basisti näyttää vielä harvalle yleisölle sydänmerkkiä.

ruskean eri sävyjä Pikku odotuksen jälkeen valot sammutetaan. Tupa on täyttynyt ja yleisön melu nostaa karvat käsivarsista. Monitoreista alkaa näkyä Hyvät, pahat ja rumat -elokuvan loppukohtaus. Se on pintakäsitelty häiriöiseksi Hardwired… to Self-Destruct -albumin graafisen teeman mukaisesti. Ja siinä ne sitten ovat: Metallican ukot! Metskun, Metukan, ’Tallican. Hevimusiikillinen lähtökohtani, alkuräjäyttäjät. Seison niin lähellä lavaa, että voin melkein haistaa nämä sarjakuvahahmoiksi päässäni muodostuneet ihmeelliset oliot. Hardwired aloittaa illan. Kun Atlas, Rise! on päättynyt, ilmoittaa ulkoisesti jäntevöitynyt James Hetfield bändin soittavan viimeisimmän levynsä kappaleita, lisäksi kuultaisiin ”joku vanha biisikin”. ”Jee”, sanoo yleisö. Kuulenko sävyssä sarkastista pohjavirettä? Sitten lauma otetaan mukaan yhteishoilauksella Seek & Destroy.

florinda meza garcía de gómez Euroopan kiertueensa Helsinkiin päättävän Jamesin ääni on priimakunnossa. Niin tuntuvat olevan lavasounditkin. Kokeilen, pärjäisinkö ilman korvatulppia. Ei mitään palaa, Metallica tuuttaa edelleen täysillä. Ehkä liiankin, sillä välistä äänivallin vuoksi biisien nyanssit tahtovat kadota melupuuroon. Voi toki johtua euron peltoreistanikin. Kun ”Hetukka” ennen Confusionia ilmoittaa, että ovat aikeissa soittaa hieman lisää uutta materiaalia, saa hän taas vastaukseksi laimean ”jeen”. James huomaa tämän ja hieman irvaillen toistaa yleisöltään vastaanottamansa reaktion ja huutaa sitten muka-kimpaantuen uuden levynsä nimen. ”Jee” lähtee jo lujemmin. Suomalaiset eivät teeskentele.

sormus puolessa välissä sormea Hardwiredilta kuullaankin peräti seitsemän kappaletta. Halo on Firen hankalat lauluosuudet lähtevät komeasti. Sitten on kiertueperinteen vuoro. Kitaristi Kirk Hammett ja basisti Rob Trujillo esittävät kahdestaan paikallisen hittibiisin. Tuleeko sieltä Lordia, vaiko sittenkin Himiä? Michael Monroe loikkaa lauteille kuin vastauksena puntaroinnilleni. Käynnistetään Monroen toisen soololevyn Not Fakin’ Itin avausraita Dead, Jail or Rock ’N’ Roll. Siitä kuullaan Maikin ja Robin vuorottelema, perkussiovapaa ja kolho versio. Monroe vaikuttaa yhtä hämmentyneeltä kuin performanssia haavi auki ihmettelevä eturivikin. Misfitsin Die Die My Darling -laina käyntiin ja keikka jatkuu, kuin äsken koettua ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hodari tuoksuu, ilmeisesti tässä kohden pidettiin evästauko.

worth it på svenska Omaan makuuni loput vanhoista biiseistä olivat niitä ilmiselvimpiä Bellsejä ja Puppetseja (jotka nekin hoidetaan napakasti kotiin). Lavan keskellä pyörivässä kioskissaan helmiäiskiiltoista, violettia Tama-settiään paukuttavan lippispäisen Lars Ulrichin kieli on pitkällä joka toisella iskulla. Tällä kertaa lyönnit osuvat maaliinsa, enkä jaksa lähteä soitostaan virheitä kaivelemaan, kun yleissoundi on näinkin murskaava. Illan kylmimmät väreet tulevat Onen aikana. Ennen räjähdyksillä introtettu klassikko aloitetaankin Johnny Got His Gun -elokuvan pätkillä, kunnes tulee yksi ainoa pitkäkestoinen subwoofer-jyrähdys. Sitten kuuluvat alkuosan ikoniset melodiakitarat. Tyylikästä.

paras sveitsiläinen kellomerkki Keikka on visuaalisesti – totta kai – huippuluokkaa. Kymmeniin lavan yllä roikkuviin, nouseviin ja laskeviin monitorilootiin heijastetaan jatkuvalla syötöllä grafiikkaa ja liikkuvaa kuvaa. Informaation määrä on hengästyttävä. Moth into Flamen aikana soittajien yllä pörrää kymmeniä lampuin varustettuja minidroneja. Millainen komppania tarvitaan näitäkin ohjaamaan? Nörtillä taisi tipahtaa suolatippa pätsiliiville.

veneen kuminen törmäyslista Encoreihin jätettiin uuden levyn helmi, Spit Out the Bone. Hetfield jakaa vokaalit Trujillon kanssa ja kuuttakymppiä käyvä bändi painaa biisiä kuin nuoruuden vimmassa. Kirk soittaa illan upeimman soolonsa. Mutta tänne on tultu kuuntelemaan niitä vanhoja hittejä. Illan päättävän Enter Sandmanin aikana vilkaisen piippuhyllyn vip-aitioon. Toimitusjohtaja siellä on repinyt kauluspaidan rehvakkaasti housuistaan ja villi ilmakitarointi on tosiasia.

lødingen kommune skolerute Mikko Pylkön kuvaama galleria – klikkaa suuremmaksi ja navigoi nuolin:

amado batista secretária letra Settilista ke 9.5.2018
Hardwired, Atlas, Rise!, Seek & Destroy, Harvester of Sorrow, Fade To Black, Now That We’re Dead, Confusion, For Whom the Bell Tolls, Halo on Fire, Dead, Jail or Rock ’N’ Roll (feat. Michael Monroe), Die, Die My Darling, Memory Remains, Moth Into Flame, Sad But True, One, Masters Of Puppets, Spit Out The Bone, Nothing Else Matters, Enter Sandman